Jelean tarina

Kesällä 2023 olin lähdössä Rockfesteille ja kiitos Tiktokin sain idean chainmail-tyylisestä festaripaidasta. Hetken mielijohteesta tilasin pihtejä sekä erän korurenkaita ja pian tajusinkin ettei 200 rengasta riitä edes yhteen olkaimeen. Etsin uutta ratkaisua ja teinkin niistä ensimmäisen kaulakoruni. Rakastuin korujen tekoon heti, mutta idea siitä jäi hautumaan vielä muutamaksi kuukaudeksi. Syksyllä tilasin uuden isomman erän eri värisiä renkaita ja uppouduin täysin korujen suunnittelun ja tekoon. Käytin tunteja katsoen tutoriaaleja, etsien inspiraatiota, harjoitellen erilaisia kaavoja ja kokeilemalla eri kokoisten ja väristen renkaiden yhdistelyä. Jokaisesta korusta tuli uusi lempikoruni ja edistymisen näki koru korulta. Kauniiden korujen luominen neljän millin renkaista lähtien oli taito jota en olisi uskonut omaavani.

Kehittäessäni taitojani aloin ottamaan mukaan myös helmiä ja riipuksia, jolloin sain koruihin enemmän eleganssia ja persoonallisuutta. Jokaisen korun kohdalla lähdin haastamaan itseäni entistä enemmän. Halusin tehdä aina vain monimutkaisempia ja yksityiskohtaisempia koruja.

Perheeni ja ystäväni seurasivat edistymistäni ja pian sainkin jo pyyntöjä heille tehtävistä koruista. Yksittäisen Tiktok-videon inspiroima idea festaripaidasta muuttuikin pian yritysideaksi ja intohimoksi jollaista en ole ennen kokenut.

Työpöydälläni on yhä kuvassa näkyvä ensimmäisenä tekemäni kaulakoru. Käytössä se ei enää ole, mutta muistuttaaa päivittäin siitä mistä kaikki lähti.

Kuka minä olen?

Mun nimi on Elli, ja totta puhuen en olisi ikinä uskonut päätyväni koruyrittäjäksi. Tai yrittäjäksi lainkaan. Mun elämässä on vahva ennen ja jälkeen -aikajana, mitä mun elämä oli ennen halvaantumista ja mitä se on sen jälkeen. Ennen olin töissä Mäkkärissä ja tein vapaaehtoistöitä purjelaivalla. Tavoitteena oli asepalvelus ja sen jälkeen ura risteilijällä asiakaspalveluhommissa.

2020 mun jalat päätti toisin. Ensin halvaantui oikea jalka ja puolta vuotta myöhemmin heikkeni toinen. Työt ja purjelaiva vaihtui pyörätuoliin. Diagnoosiin meni kaksi vuotta, jonka aikana opettelin uuden elämän ja sen hyväksymisen. Lopulta diagnoosiksi tuli konversiohäiriö, joka toi mukanaan kauan odotettuja uutisia; kuntoutuminen on erittäin todennäköistä. Aikataulu kuntoutumisen osalta on mysteeri, mutta se ei häiritse. Opin vammautumisen kautta paljon ja elän hetkessä. Vaikka kuntoutumista tietysti odottaa todella paljon, en vaihtaisi tätä kokemuksena.

Yksi suurimmista haasteista oli työt. Olin aina tehnyt edes jollain tavalla fyysisiä töitä, enkä viihtynyt toimistoympäristössä. Yritin miettiä mitä tahansa töitä joita voisin tehdä pyörätuolin kanssa, mutta hakemukset kaatuivat yleensä takana olevaan vuosien sairaslomaan ja liikuntarajoitteisuuteen. Olen kuitenkin aina tykännyt käsitöistä ja vaikka puutöistä siirtyminen koruihin oli asia jota en osannut ajatella, en ole aiemmin kokenut yhtä vahvaa paloa työtäni kohtaan. Koen, että olen todella löytänyt sen oman juttuni ja tämä ei ole vain väliaikaisratkaisu kuten toimistotyöt olisivat olleet - tätä aion jatkaa kuntoutumisen jälkeenkin.

Nykyään mun arki koostuu korujen lisäksi kuntosalista, lukemisesta, kokkaamisesta ja perheen sekä ystävien kanssa olosta. Kesäisin sään salliesssa mukana lenkkien muodossa pyörii myös 14-vuotias huskyn ja samojedin sekoitus, joka tulee näkymään varmasti myös osana Jelean somea.